|
11.07.2008 - 22:37
Käytiin Lillan kanssa eilen mätsärissä Löytyllä. Menimme jälleen bussilla ja päätepysäkillä alkoi ihan hirveä kaatosade. Mun oli pakko pysähtyä tienlaitaan pitämään mun rakasta näyttelytähteä sateenvarjon alla, etteivät Lillan kauniit kiharat menisi ihan pilalle. Sadekuuron jälkeinen auringonpaiste kuivatti nopeasti Lillan turkin ja meinasi hiostaa minut hengiltä.
Ilmoitin Lillan pieniin aikuisiin ja pariksemme saimme nätisti esiintyvän cokkerin. Itse en edes muistanut kehän jälkeen kuka meillä oli parina, keskityin vain Lillaan. Lillan kanssa ei olla juurikaan pöydällä tutkimista harjoiteltu ja tuomarin reippaat otteet saivat tytön vähän hämilleen. Nätisti se seisoi paikallaan ja antoi tutkia, mutta ilmeestä huomasi, ettei sitä kauheasti kopelointi ja pöydällä seisoskelu kiinnostanut. Saimme kuitenkin punaisen nauhan, eli ihan hienosti Lilla esiintyi. Punaisten kehässä emme kuitenkaan päässeet enää jatkoon. Jono mateli ja Lilla peitsasi, kun vauhti ei ollut riittävä. Seisottamisessa Lilla ei malttanut seistä vaan tarjosi istumista. Muiden koirien seassa Lilla kyllä esiintyy luontevasti, se ei stressaa ympäröivistä koirista vaan liikkuu tasaisesti minun tahtiin. En tiedä pitäisikö seuraavalla kerralla ilmoittautua isoihin koiriin, pienten kehässä muut vain laahustavat koiriensa kanssa. Lilla vaikuttaa omaan silmään kuitenkin niin pieneltä ja se tuntuu hukkuvan isojen koirien sekaan. Jos me ei Lillan kanssa mätsärissä pärjätty, niin pitää sitä jostain kehumisen aihetta keksiä. Mä pääsin kouluun, Lahden ammattikorkeaan, fysioterapiatutkintoa suorittamaan! Yhteensä hakijoita oli yli 700, joista ensisijaisesti hakeneita vähän alle 200 ja mun sijoitus hakujonossa oli 17.! Vähän mä olen ylpeä itsestäni ja onnellinen, ei tarvitse loppuelämäänsä tehdä hanttihommia. 19.04.2008 - 14:40
Nyt on sitten ensimmäinen näyttelykokemus takana! Heti aamusta loikattiin Lillan kanssa bussiin ja matkattiin Löytylle mätsäriin. Oltiin sen verran ajoissa paikalla, että ennen ilmoittautumista ehdittiin tehdä metsälenkki. Ilmoittautumisessa meidät laitettiin pieniin koiriin, silloin ei vielä muita pieniä ollut ilmoittautunut. Ennen meidän kehän alkua oli lähes kaksi tuntia aikaa, mutta aika meni yllättävän nopeasti pumikasvattajan (luullakseni Rihmarullan Niina) kanssa jutellessa ja kehiä seuratessa. Pariksemme kehään saimme nuoren tytön cairninsa kanssa. Lilla esiintyi omasta mielestäni mallikelpoisesti, ravasi ja seisoi nätisti sekä antoi tutkia itsensä ongelmitta. Tuomari kehui Lillan turkkia ja saimme punaisen nauhan! Ennen pienten punaisten kehää oli taas pitkä pätkä odottelua, koska pieniä oli ilmoittautunut loppujen lopuksi suuri määrä. Onneksi ilma oli aivan mahtava, koko ajan paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta ja paikalla oli paljon mukavan puheliaita koiraihmisiä. Pienten punaisten kehä oli vähän liiankin täynnä ja Lilla peitsasi, kun vauhti oli matelevaa. Kun hitaimmat siirtyivät tieltä, Lillakin pääsi ravaamaan ja esiintyi nätisti tungoksesta huolimatta. Itse olin vakuuttunut, ettei meitä oteta neljän parhaan joukkoon, joten ehdin jo hermoilla kunnolla, kun koiria vaan tippuu ja tippuu ja minä yritin keskittyä Lillan seisottamiseen. Tuomari juoksutti meitä vielä kerran ympäri, tiputti muutaman ja sijoitti meidät neljänneksi! Lilla sai palkinnoksi ruusukkeen, pokaalin ja herkkuja. Eli ihan hyvin meni ensimmäiseksi kerraksi! Sain vähän itseluottamusta seuraaviinkin koitoksiin, katselin jo seuraavia mätsäreitä mihin voitaisiin Lillan kanssa ilmoittautua. Sitten pitääkin alkaa kiikaroida ihan virallisia näyttelyitä. |
Kirjoittaja
Blogissa seurataan Leevin ja Lillan elämää. Leevi on 5-vuotias komea sakemanniuros ja Lilla (Kilvan Pattantyú, synt. 17.04.07) on nuori mudineito.
Bones and raw meat- ruokavalio
Barf-foorumi
Flagstones kennelin barf-sivut (+ muuta tietoa) Zamun ja Viivin sivut, barf-osio Koirakoplan tietopaketti Kissojen raakaruokinnasta: Maarun kotisivut Ipstillan sivuilla luonnonmukaisesta ruokkinasta Blogit
Hopeaketut- Kilvan porukan blogi
Piccasiinin päiväkirja Pillangón ruotsinkielinen blogi Nasta-mudi Tinkan treeniblogi Riva co Inkun ja Bertan blogi Koiraloota
Sumu-Suomen mudiyhdistys
Unkarinpaimenkoirat ry Spl-Saksanpaimenkoiraliitto FinGDS-tietokanta Australianpaimenkoirat ry Skl- Suomen kennelliitto KoiraNet-jalostustietojärjestelmä Kilvan kennel Kilvan kennelin ottama video Lillasta kolmen päivän ikäisenä Kilvan kennelin ottama video Lillasta kahdeksan viikkoisena Kennel Ghosteye's Mudi-foorumi Aussie-foorumi |