Mamman rakas ongelmalapsi Leevi on yllättänyt minut aivan täysin hyvällä käytöksellään ja kärsivällisyydellään pentua kohtaan. Ensi tapaamisella olin aivan varma, etteivät nuo tule ikinä toimeen (Kallen mukaan oli ihan hysteerinen puheitteni kanssa) ja Leevin sipulinkuoriärähdyksen jälkeen olin varma, että Lilla on tuomittu leluttomaan lapsuuskotiin. No joo, myönnän, liioittelin turhaan pienessä päässäni, mutta pitäähän pahimpaakin aina varautua.

Leevi on kuitenkin ollut ihan uskomaton, murisee hiljaa Lillalle varoituksena ihan aiheellisista asioista ja jaksaa tytön tempauksia yllättävän pitkään. Useimmiten vain katselee Lillan puuhia ja siirtyy pois, jos alkaa ahdistamaan. Nykyään Lilla saa jo tutkia ja nikerrellä, ilman että Leevi menee ärisemään (taisi mennä kerralla perille, ettei turhasta äristä). Me ollaan pidetty huolta, että Leeviä kehutaan aina hyvästä käytöksestä (ja käydään namikaapilla ilman Lillaa) ja Leevin annetaan huomauttaa Lillaa typerästä käytöksestä.

Tänä aamuna lähdin rättiväsyneenä Lillan kanssa pelolle. Itse makoilin nurmikolla ja pentu puuhasi omiaan. Kun tulin kotiin, Lilla sai spurtteja, joita Leevi vain katseli kärsivällisenä. Kun Lilla oli rauhoittunut, alkoi Leeviä leikittää. Toinen kieri selällään olkkarin matolla ja koitti saada Lillaa mukaan leikkiin hellästi tassuin ja hampain. Lilla ei ihan ymmärtänyt jätin huitomisia, mutta ei lähtenyt karkuunkaan. Vasta kun Leevi haukahti ("no leiki nyt jo!"), Lilla lähti kiireesti lipaston alle. Leevi antoi asian sitten olla ja vähän ajan päästä kaksikko oli käpertynyt Leevin pedille nukkumaan. Näky oli niin suloinen! Jyrmyn ja jäyhän Leevin takapuolella oli musta pikkuinen pentu käpertyneenä ihan kiinni Leeviin. Leevi ei ihan yhtä rentona ollut kuin Lilla, joka oli jo taju kankaalla. Leevistä huomasi, että tilanne oli vähän jännä, mutta ei sekään voinut vastustaa pikku-Lillan suloisuutta.