Lilla täyttää tosiaan jo vuoden, aika on mennyt ihan hirvittävän nopeasti! Lilla sai/saa synttärilahjaksi huskyvaljaat, pitkän lenkin ja tietenkin herkkuja ja hellittelyä. Koitan näpsiä sankarista kuviakin tänään.

Nyt kun saimme uuden toimivan näppiksenkin, pitää samalla päivitellä viime aikojen tapahtumia. Viikonloppuna olimme Mustin ja Mirrin järjestämässä tapahtumassa, jossa oli mm. suojelu- ja tokonäytökset.  Lilla kulki koirien ja ihmisten keskellä nätisti ja malttoi olla paikoillaan, kun itse katselin näytöksiä. Jossain vaiheessa kauempaa kuului tutun kuuloinen haukku ja vähän matkan päässä näin Minnan ja Pican. Koirat pääsivät eläinkaupassa kiertelyn ja näytösten jälkeen myös juoksemaan vapaana, mutta pentuajan taukoamattomista paini- ja rallileikkeistä ei ollut tietoakaan. Jossain vaiheessa Lilla rähähti Picalle ja Picca otti ilmeisesti senkin takia vähän rauhallisemmin. Lillallahan on kuitenkin hurja kahden kilon ja muutamien senttien ylivoima veljeensä nähden!

Tiistaina kävimme Lillan kanssa näyttelyharjoituksissa. Itsehän en ole ikinä kehässä pyörinyt, joten päätin mennä hakemaan vähän asiantuntevia neuvoja koiran esittämiseen, että uskallamme joskus mennä kehäänkin. Lilla oli alussa vähän turhautunut, koska se on tottunut siihen, hallilla pääsee saman tien treenaamaan, mutta nyt piti vain odotella, että kaikki saapuvat paikalle ja koirakot saatiin jaettua omiin ryhmiinsä. En ole Lillan kanssa treenannut lähes ollenkaan mitään näyttelyihin liittyvää, mutta ravaaminen vierellä ja seisominen luonnistuivat Lillalta nätisti muista koirista huolimatta. Toki seiso-käskyä, luoksepäästävyyttä, hampaiden tarkistamista ja muita vastaavia juttuja ollaan harjoiteltu toko-/pk-treeneissä. Treenien vetäjältä saimme vinkkejä jokaiseen asiaan, kun pyysin häntä vääntämään rautalangasta kaikki esittämiseen liittyvät asiat. Loppujen lopuksi saimme kehuja, joten kaipa me jotenkin saatiin neuvot sisäistettyä.

Lauantaina on mätsäri Löytyllä, jonne ajattelimme mennä vähän keräämään kokemusta ennen varsinaisia näyttelyitä. Nyt ollaankin joka päivä harjoiteltu näyttelyasioita, joten toivottavasti onnistutaan mätsärissä tekemään jotain muutakin kuin mokailemaan.