Taas on mennyt iäisyys viimeisimmästä blogin päivittämisestä, mutta nyt on luvassa pidempi teksti. Minulla on alkanut opiskelu ja siinä sivussa teen töitä, joten ei tarvitse miettiä mihin tärväisin vapaa-aikani. Monessa jutussa ollaan oltu mukana ja harmittaa, kun en ole ehtinyt päivittää blogiin saman tien tapahtumia ja treenejä.


Heinäkuussa oltiin Murotreffeillä Lillan kanssa. Treffeillä oli 20 ihmistä ja 20 koiraa (14 mudia, 2 schipperkeä, 1 heeleri, 1 viszla, 2 sekarotuista) ja me olimme Minnan ja Pican kanssa viimeisiä paikalle saapuvia, joten Lillalla oli hieman ihmettelemistä koiralaumassa. Ohjelmassa oli mukavaa yhdessäoloa ja herkuttelua, koirat saivat vapaasti temmeltää pihalla. Lillaa oli jotenkin nihkeällä tuulella ja vasta treffien loppupuolella sekin halusi ottaa osaa muiden koirien riekkumiseen ja toki sen piti päästä kukkapenkkien kautta koristevesilammikkoon… Alla muutama kuva treffeiltä, kuvat Salla Salmion ottamia.

 

1893798.jpg

Mudien värikirjoa, vain valkoinen puuttuu.

 

1893797.jpg

Sikkurasilmä


1893803.jpg

Pikkutyttö <3 (kuvassa näkyy myös Picca-veikan naamaa ja velipuoli-Vilin takapuolta)

 

Lilla on päässyt tokon lisäksi treenaamaan agilityä Ninnin pihassa. Ninni kisaa Poppa-silkin ja Tiuku-kroaatin kanssa agilityssä ja me ollemme Lillan kanssa päästy hyödyntämään Ninnin osaamista ja esteitä. Me olemme vasta muutamia kertoja kokeiltu eri esteitä ja todella lyhyitä sarjoja, mutta Lilla näyttää tykkäävän hommasta. Tähän mennessä erilaisten hyppyjen lisäksi olemme harjoitelleet keinua, rengasta ja keppejä. Myös agikisoja olemme käyneet Lillan kanssa seuraamassa. Lillan mielestä pelkkä katselu oli tylsää, se olisi mieluusti itsekin halunnut treenata, mutta tyytyi istumaan sylissäni agiliitäviä koiria katsellen. Lillan kärsivällisyys palkittiin ja otin lopuksi lyhyitä treenipätkiä väkijoukkoa häiriönä hyödyntäen.

 

Myös näyttelyesiintymistä meidän on ollut pakko harjoitella, koska me osallistuimme Masteryn syysnäyttelyyn lauantaina. Näyttelyä edeltävänä päivänä olimme Lillan kanssa yli viisi tuntia Ninnin luona. Koko päivä meni pihalla ja Lilla sai seurata hevosten kengittämistä ja peuhata muiden koirien kanssa. Kävimme myös metsälenkillä ja Lilla löysi tietenkin kaikki kuraisimmat ojat ja vesilätäköt. Kotiin päästyämme kävimme vielä pitkällä lenkillä Leevin kanssa ja Lillalta ei loppunut virta ollenkaan. Itse olin päivän jälkeen aivan poikki ja onnellinen siitä, etten omista mitään turkkirotua. Lilla sai juosta hevosten laitumella, tallissa ja metsässä kuraojissa sen sijaan, että olisin viettänyt tuon viisi tuntia kylpyhuoneessa koiraa puunaten. Nyt harjasin Lillan pöksyt, hännän ja korvakarvat eli valmistautumiseen meni aikaa muutama minuutti.

 

 Kumpainenkaan meistä ei ole koskaan ollut virallisissa näyttelyissä, joten jännitin kehään menoa niin paljon, että Lillastakin huomasi pientä ihmettelemistä ja hermoilua. Yleensä nly-harjoitukset ovat menneet hyvin, Lilla ravaa nätisti, antaa vieraiden tutkia itseään ja malttaa nykyään jopa seistä pidempiä aikoja. Kehässä Lilla kuitenkin väisti tuomaria (jo heti kehään mennessä huomasin, että Lilla katsoi tuomaria vähän kieroon), koikkelehti ravissa eikä jaksanut keskittyä seisomaan nätisti. Olin ihan varma, ettei me mitenkään ihmeellisemmin pärjätä, mutta lopullinen ”tulosrivi” oli kuitenkin AVO ERI, AVK1, PN 2, SERT! Me saimme Lillan kanssa ekasta näyttelystämme sertin! Arvostelu oli kaikessa yksinkertaisuudessaan ”Moitteeton purenta, hyvät pään linjat, silmät hieman vaaleat. Kaunis runko ja turkki kunnossa”. Samoin Tiukulla meni todella hienosti: NUO ERI, NUK1, PN 1, SERT, ROP! Tuomarina meillä oli siis unkarilainen miestuomari, Boris Spoljaric.

 

Vähän aikaa sitten oli todella huolissani Leevin jatkuvasta ripulikierteestä ja nyt näyttää vihdoinkin, että poitsun maha alkaa olla kunnossa ja ukkelille tulee vähän lihaa luiden päälle! Keväällä syötin Leeville pääasiassa Neuta, jota Leevi näytti sietävän; Leeville ei tullut tyypillisiä kutinoita ja muita iho-oireita, joten luulin Neun sopivan Leevin ruokavalioon. Pikkuhiljaa poitsun maha rupesi menemään useammin ja herkemmin sekaisin, mutta en osannut yhdistää sitä Neuhun. Leeville ei ilmeisesti sovi vilja missään muodossa, joten nyt ollaan palattu takaisin barfiin ja tukena ukko saa Inupekt Fortea. Olin jo ihan varma, että poitsulla on jokin mahasyöpä tai kroonistunut tulehdus vatsassa ja jos kierre ja laihtuminen ei olisi nyt loppunut, olisin vienyt sen perusteellisiin tutkimuksiin. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, että saadaan huokaista helpotuksesta. Tänä kesänä meidän poppoo on sairastanut jo ihan tarpeeksi. Harmittaa, kun Leevin kanssa ei ole voinut käydä edes kunnolla pyöräilemässä. Jos koira on ennestään luuta ja nahkaa, maha jatkuvasti sekaisin, niin en viitsi ”rääkätä” elimistöä niin, että kaikki energia syödään lihaksista. Pian ukko pääsee takaisin revittelemään pyörän viereen ja näyttämään Lillalle, kuinka kovaa isompi köntti halutessaan pääsee.

 

Meidän Kirppu companyyn on siis lähiaikoina paistanut aurinko monestakin suunnasta, vaikka harmaa syksy lähestyykin uhkaavasti.