Lilla pääsi pariksi tunniksi hoitoon ja kissaa katsomaan, kun meidän piti hoitaa asioita eikä pentuporttia ole vielä hommattu. Yksinoloa ollaan harjoiteltu jättämällä pentu väsyneenä yksin makuuhuoneeseen, välillä kuuluu valitusta ja välillä tuntuu, ettei pentu edes huomaa yksinjäämistään. Tytöllä on kyllä sen verran kimeä ja kova pentuhaukku vielä, että huomiohuudot kuuluvat varmasti jokaisen korviin.

Korviin on kantautunut vähän joka suunnasta ikävää kuultavaa toisen koiran hommaamisesta. Kukaan ei kyllä tule päin naamaan sanomaan, korkeintaan pientä vihjailua huomaa. Kaikki ovat kyllä Lillan nähdessään ihastuneita, Leeviäkään unohtamatta. Ikävät asiat kyllä unohtuvat, kun menee pihalle koirien kanssa, juoksuttaa tai treenaa Leevistä enimmät virrat pois ja jää istuksimaan nurmikolle kahden onnellisen koiran kanssa. Isommasta, komeasta koirasta hohtaa tyytyväisyys omiin suorituksiin ja mun kanssa pelaamiseen ja pienempi taas on ihan onnessaan, kun saa leikkiä, olla hellittävänä ja kieriskellä ympäriämpäri mamman syliä. Tai kun illalla menee lattialle kahden unisen koiran kanssa katselemaan telkkaria, kumpikin omilla puolillaan, ketarat ojollaan tyytyväisesti huokaillen. Näiden koirien kanssa tulee joka päivä montaa kertaa tilanteita, joissa saa olla tyytyväinen tai onnellinen johonkin pieneenkin asiaan. Pääasia, että tiedän itse tehneeni oikean päätöksen, muiden puheet saavat jäädä omaan arvoonsa. Vaikka en olisi kyllä uskonut, että tärkeätkin ihmiset ovat valmiita kääntämään minulle selkänsä Lillan takia. Se kertokoon jotakin heidän arvomaailmoistaan.