Luettuani Helin kommentteja tästä viestistä, päätin laittaa vähän taustatietoja ja päivitystä tilanteeseen. Muutenkin viesteistäni tuppaa aina tulla sen verta pitkiä, että fiksumpi kirjoittaa uusi teksti kuin laittaa tuonne kommentteihin pientä romaania. Helille, toki saat linkittää ja kiitos kehuista. Kiva, että olet saanut jotain hyödyllistäkin irti tästä (haluaisitko tarkentaa millaisia vinkkejä olet poiminut, omaa tekstiä kun ei osaa tuolla tavalla tarkastella) Itsekin kävin lukemassa blogiasi, ihana tuo Inkun vauvamasu!

Niillä ihmisillä, jotka ovat toisen koiran hankkimisesta valittaneet, on todennäköisesti taustalla ollut ikäni, opiskeluni, rahatilanteeni, asumismuotoni tai joku muu vastaava asia. On helppo takertua pinnallisiin asioihin ja tuomita niiden perusteella (toivottavasti lukijoiden seassa ei ole tälläisiä ihmisiä). Olen siis 19-vuotta, eli sain Leevin 15-vuotiaana. Silloin ei kukaan tullut valittamaan siitä, että aion kasvattaa pentueen vilkkaimman sakemanniuroksen yksin ja jälkeenpäin olen saanut vain positiivista palautetta Leevin kasvattamisesta ja kouluttamisesta. Näin ollen kyseessä ei voi olla se, etteivät läheiseni uskoisi taitojeni riittävän.

Monet ihmiset eivät yksinkertaisesti näe mitään järkeä ottaa toista koiraa kaksioon, kesken opiskelujen, kun yksi koira on jo taloudessa. Loppujen lopuksi on aivan sama onko töissä vai opiskelemassa, asuuko kerrostalokaksioon vai maalla. Omalla kohdallani koirat ovat kuitenkin aina tärkeysjärjestyksessäni kaikkein korkeimmalla ja edellä mainitut asiat ovat mielestäni pinnallisia seikkoja. Kotona koirat lepäävät ja syövät, muu aktiviteetti tapahtuu joka tapauksessa pihalla. Eräskin pariskunta tyrmäsi täysin kahden koiran pitämisen kaupunkiasunnossa ja ihmettelivät suureen ääneen sitä kuinka pidämme koiriamme vapaana kaupungissa... Ilmeisesti heidän mielestä koiria pystyi pitämään vapaana vain omalla aidatulla pihalla. Lilla on lähes koko ajan vapaana, saa puuhailla ja juosta sydämensä kyllyydestä ja Leevikin pääsee päivittäin juoksemaan vapaana, treenaamaan tai muuten kuluttamaan energiaansa. Lisäksi Leevistä huomaa, että se nauttii koirakaverin seurasta. Se ei vapaana juokse ilman syytä, eli sillä pitää joko olla keppi/narupallo tms, viestitreeni tai koirakaveri. Nykyään Leevi siis pääsee kunnolla juoksemaan monta kertaa useammin kuin ennen. Kepin perässä jatkuvasti juokseminen stressaa koiraa ja viestiä on turha päivittäin treenata ja viedä hommasta hohto vain siksi, ettei koira muuten juokse metsässä. Koirakavereita Leevi näki korkeintaan kerran viikkoon ja mielestäni koiran pitää päästä useammin juoksemaan kunnon rallia. Kotona koirista on myös seuraa toisilleen, kun ihmiset eivät innostui leikkimään tai hellimään, leikkivät koirat keskenään ja käpertyvät leikin jälkeen nukkumaan vierekkäin.

En kuitenkaan ottanut Lillaa koiran koiraksi, eli Leevin takia. Taustalla on itsekäät syyt, minä sen toisen koiran halusin. Olen aina pitänyt itsestään selvyytenä sitä, että koiria on enemmän kuin yksi ja nyt kun Leevi on jo 4-vuotias, hyvin hanskassa ja muutenkin aikuistunut, oli mielestäni hyvä hetki ottaa uusi pentu kotiin. Toisen koiran hankintaa olin kuitenkin harkinnut jo toista vuotta, eli mistään päähänpistosta ei ollut kyse. On selvää, että joudun tinkimään tietyistä asioista (yöelämä, riennot, matkustelu, uusin muoti, kallis elektroniikka jnejne), mutta itse en pidä näitä uhrauksina, koska omien koirieni tarpeet menevät edelle. Monien mielestä on kauhea vaiva käyttää koira kolme kertaa päivässä ulkona ja ruokkia säännöllisesti. Itse käyn koirien kanssa noin kymmenen kertaa päivässä ulkona, koska Lillan pidätyskyky on vielä onneton ja käytän koiria päivittäin erikseen ulkona, jotta Lilla leimautuu minuun eikä Leeviin. Lisäksi haluan sosiaalistaa myös Lillan kunnolla, että senkin voi ottaa paikkaan kuin paikkaan mukaan. Koirat kulkevat mukana joka paikassa ja hyväksyvät vieraatkin ihmiset mukinoitta, joten en katso sosiaalisen elämäni kärsineen koiran takia ollenkaan. Jos koiria ei voi ottaa mukaan, pitää toki miettiä jätänkö koirat yksin vai jätänkö menon väliin. Uskallan väittää, että omat koirani ovat onnellisia, vaikka ulkoiset puitteet eivät olekaan yleisen ihanteen mukaisia.

Suurin osa noista inisijöistä on nähnyt Lillan jo useaan otteeseen, eikä kukaan edelleenkään tule päin naamaa sanomaan. Korkeintaan kännisiltä ihmisiltä saattaa lipsahtaa suoraan minulle jotain negatiivista nillitystä. Tilanne on kuitenkin hieman jo rauhoittunut eli toisin sanoen korviini ei ole kuulunut välikäsien kautta mitään. Tosiasiassa en siis tiedä, mitä ihmiset ovat nykyisin mieltä, kun kukaan ei voi tulla suoraan puhumaan. On kumma kuinka ihmiset valittavat rahan menostakin, vaikka tähän mennessä keneltäkään muulta kuin minulta ei ole mennyt Lillaan senttiäkään (ostohinta, ruoka, ell, lelut, tarvikkeet, bensat pentueen katsomis- ja hakumatkalle yhteensä yli 1200 kilometrille jne). Lilla on kuitenkin hurmannut kaikki ihmiset, esimerkiksi ylioppilasjuhlissani eräs porukka kiisteli, kuka saa Lillan ensiksi hoitoon ja kuinka pitkäksi aikaa. Monet kyselevät, milloin saavat tulla moikkaamaan meidän remmiä tai milloin me tulemme kylään. Itse en osaa olla pitkävihainen, mutta kyllähän tuollainen vähän ihmetyttää.

Jos nyt jättäisin tuon aiheen käsittelyyn ja kertoisin lyhyesti tästä päivästä. Lilla tekee yleensä tarpeensa kylppäriin, jos hätä iskee. Iltaruoka tuli vasta yhdeksän jälkeen ja kun koiraportti oli kiinni (sulkee kylppärin pois koirien ulottuvilta), olin lähes varma, että Lilla pissaa/kakkaa keittiöön tai makkariin. Herättyäni keittiössä komeili yksi pissalammikko ja kahdet kakat. Oma moka, Lillalle pitää antaa viimeinen ruoka ennen kahdeksaa, jos haluan säästyä siivoamiselta. Siivottuani ja käytettyäni koirat, Leevi innostui leikkimään Lillan kanssa. Lilla on oppinut jo hienosti jalkaleikin salat ja nirputtaa ja nostelee Leevin jalkoja itsekin. Leevi makaa useimmiten kyljellään Lillan kipittäessä Leevin ympärillä. Tänään Leevi halusi leikkiä Lillan kanssa vetolelulla, eli saada Lillan jahtaamaan itseään. Jos Lilla sai otteen lelusta,  Leevi riepotteli sekä Lillaa että lelua ympäri kämppää. Tiukasti Lilla pitää lelusta kiinni, mutta kun tytöstä ei ole mitään vastusta Leeville, ei Tilliäinen jaksa kauaa roikkua narun jatkeena.