Lilla on saanut peuhata parin päivän aikana muiden pentujen kanssa kunnolla. Eilen Piccis kävi Minnan kanssa Lahdessa ja tänään Lilla pääsi leikkimään kolmikuisen dopperinpennun, aikuisen collien sekä sheltin pennun kanssa.

Eilen Kallen serkku kävi kylässä, joten kävimme raflassa syömässä Lilla pääsi siksi aikaa naapuriin hoitoon ja sai taas puuhailla pihalla omiaan. Lilla löysi myös viimeksi piilottamansa siankorvan, joka oli kylmä, nahkea, löllö, multainen ja kertakaikkisen ällöttävä. Siankorva lensi roskiin, vaikka ensin meinasinkin antaa sen Lillan syötäväksi. Korva oli kuitenkin niin kuvottava, että Lilla saa hankkia vastustuskykynsä jostain muualta kuin homeisista siankorvista. Tällä kertaa Lilla ei kuulemma itkenyt meidän perään ollenkaan.

Illemmalla Lilla pääsi painimaan Pican kanssa. Leikkiminen alkoi saman tien, kun Picca toipui alkujärkytyksestä (ei meinannut tulla autosta ulos, vaan piti kaikki koipensa tiukasti auton sisäpuolella ja tuijotti Lillaa ilmeellä "Ei voi olla totta! Taasko mun pitää juosta tota karkuun ja koittaa saada se pois mun kimpusta...?!"). Alkujärkytyksestä toipumista nopeutti huomattavasti iki-ihana astumisleikki, joka muistui poitsun mieleen heti kun se pääsi Lillan viereen. Onneksi astumisleikki unohtui, kun Lillaa kiinnosti enemmän paini- ja jahtausleikit. Tällä kertaa Picca piti puolensa paremmin ja kaksikko leikki pari-kolme tuntia. Pennut keskittyivät leikkimiseen eivätkä kiinnittäneet huomiota ympärillä meneviin ihmisiin tai koiriin. Minnan kanssa jo puhuttiinkin, että koirat varmasti menestyvät hyvin kisoissa, kun niillä on noin hyvä keskittymiskyky... Ja seuraamisen voi opettaa kantamalla kaveria sylissä, niin ainakin pysyy kontakti ;) Tällä kertaa itsekin kiinnitin huomiota Lillan ja Pican turkkien erilaisuuteen; pennuilla oli lepotauko ja Minnan kanssa ihailtiin Lillan auringossa kiiltävää, tuuheaa ja laineikasta turkkia (kotona Lillan turkki on enneminkin se pörröinen peikkomalli, kun Leevillä on kiiltävä, suora turkki). Sitten katse kääntyi Piccaan... Kumpikin meistä repesi nauruun sillä sekunnilla: Pican turkki oli takkuinen/pörröinen, sitä oli puolet vähemmän ja eikä se kiiltänyt yhtään. Pican kasvonpiirteet ovat lisäksi paljon terävämmät kuin siskonsa ja se näytti kiihtyessään ihan psykolta ketulta. Eipä Lillankaan ilmeissä ollut kehumista, silmistä suorastaa hohti järjenvalo, kun se paini Pican kanssa.

Tänään Lilla pääsi peuhaamaan ihanan lutuisen dopperin pennun kanssa. Lillan mielestä uros ei ollut yhtä ihana, mutta Lillan huomatessa, että se saa karkotettua toisen näykkimällä ilmaa, se uskaltautui leikkiin. Koirat jahtasivat toisiaan, mutta painiminen ei oikein onnistunut. Toope oli aivan liian kömpelö ja iso pikkuisen hyppyrotta-Lillan rinnalla. Aikuinen collie ei innostunut pentujen leikkimisestä ollenkaan, mutta suhtautui kuitenkin kärsivällisen suvaitsevasti päättömästi juoksentelevaan kaksikkoon. Uros sai vielä pitää Lillan itsellään, kun kävimme Leevin kanssa isojen koirien lenkillä.

Leevi sai tänään siis tutustua uuteen tyttökaveriin, Viron koiratarhoilta tuotuun Tinkaan. Tinka on ollut Suomessa vasta viikon verran, mutta osasi käyttäytyä paljon mallikkaammin kuin Leevi. Leevin piti haukkua Tinkalle aluksi, mutta rauhottui huomattuaan, ettei Tinkaa kiinnosta Leevin uhoaminen ollenkaan.  Kun Leevi oli rauhoittunut, menimme autolla metsään lenkille. Leevin piti vielä hieman uhota, mutta oli loppujen lopuksi ihan nätisti, kun sai minut kimppunsa Tinkalle uhoamisesta. Kumman kauan Leevi oli silti varuillaan, yleensä se vapautuu nopeammin. Ja olisikin kiva, jos Leevi olisi vain varuillaan, mutta kun se kääntää epävarmuutensa (useista huonoista koirakokemuksista) uhoksi. Onneksi Leevillä on nyt Lilla juoksukaverinaan, joten ei kummemmin tarvitse tutustuttaa Leeviä vieraisiin juoksukavereihin. Lenkin jälkeen haimme Lillan hoidosta ja Lillakin pääsi kameran eteen. Käsittääkseni Lilla hurmasi Tinkan omistajan, Miran ihan täysin. Lilla oli oman ihana itsensä: suhteellisen rauhallinen ja kapusi syliin tekemään tuttavuutta.

Illalla Lilla näki vielä pikaisesti Manteli-shelttiä, joka tällä kertaa jopa uskaltautui leikkimään kunnolla. Manteli paini  Lillan kanssa ja pienet koirat juoksivat isoa kaarta pellolla. Kauaa eivät pennut jaksaneet kuitenkaan leikkiä, joten sovimme treffit  toiselle päivälle. Tämän jälkeen käytin hyväkseni Lillan unisuutta, annoin sille iltaruoan ja kävimme kaupassa. Lilla oli ekaa kertaa yksin yli puoli tuntia ja kotona oli ihan hiljaista ainakin, kun tulimme kotiin. Lillalle uni maittaa vieläkin, mutta Leeviä ei juurikaan väsytä. Huominen päivä menee varmaan lepäillessä tai vastapainona liikunnalle ja peuhaamiselle, jossakin nenää/aivoja rasittavassa puuhassa.