Leevillä on siis tänään nimpparit, mutta itse muistin ne vasta kun kaverit ja sukulaiset lähettivät Leeville onnituksia ja rapsutuksia. Hellimisiä lukuun ottamatta Leevin nimppareita ei olla kummemmin juhlistettu, synttäreinä ja jouluisin koirat saavat sitten omat lahjapakettinsa ja herkkuja. Lilla on myös hellinyt Leeviä, nirputtanut sen rintakarvoja ja nuollut sen silmät puhtaaksi. Nuo ovat jotenkin niin koomisia, kumpikin niin totisena puhdistustoimissaan.

Eilen pidin ihan tarkoituksella koirille tylsän päivän. Mulla menee aika helposti siihen, että joka päivä ollaan jossain menossa, joko treenaamassa, lenkeillä tai kyläilemässä. Vaikka haluankin koiran, jonka voi ottaa paikkaan kuin paikkaan mukaan, haluan myös, että koira on kotona (/muualla) rauhassa, kun mitään ei tapahdu. Vaikka koiralla olisi energiaa, sen pitää oppia hillitsemään itsensä ja purkaamaan energiat luvalliseen puuhaan. Lilla on kyllä osoittanut loistavan sopeutumiskykynsä, se on juuri sellainen koira millaista toivoinkin. Eilen Lilla nukkui suurimman osan ajasta, välillä riepotti lelujaan, mutta painui takaisin lepäilemään. Leevi on sisällä aika näkymätön, joten sen kanssa tätä ei tarvitse enää edes harjoitella. Jos menen Leevin kanssa tekemään jotain erikoisempaa, Lilla jää kotiin.

Tänään koirilla onkin ollu vähän mielenkiintoisempi päivä, kävimme tunnin-parin lenkillä. Koska Lilla on vasta nelikuinen, ei lenkki tietenkään ollut tehokasta etenemistä ja Lilla sai olla lähes koko lenkin ajan vapaana. Kävimme kotieläinpuistossa, metsässä sekä kaukaisemmilla pelloilla. Leevi oli taas aivan innoissaan huomatessaan, että menemme eläimiä katsomaan. Tavallisesti se ei vedä ollenkaan, mutta tuolla tiellä Leeville saa olla koko ajan sanomassa. Muutaman kerran olen kääntynyt takaisin kotiin, kun varoitukset ovet menneet kuuroille korville. Lampaat ja heppa tulivat aidalle syömään, possu nukkui aitauksessaan ja lehmää ei tielle näkynyt. Lilla yllätti minut käytöksellään, ennen se on aina katsellut eläimiä tyynenä, mutta tällä kertaa se alkoi pomppia ruohoa syövää hevosta kohti. Hevosta ei kiinnostanut pomppiva koira ollenkaan ja minulta Lilla sai napakat kiellot niskaansa.

Metsässä Lilla teki oman ylämäkitreenin. Se juoksi vierivien kivien perässä jyrkkää metsärinnettä alas ja palasi juosten meidän luo. Tämän se toisti useaan kertaan ja viimeisillä kerroilla alkoi tahti hidastua. Pellon reunassa se laukkasi kuivuneen ojan pohjalla, selkeästi nauttien ruohikossa loikkimisesta. Alkumatkasta Lillan meno oli aika holtitonta, se juoksi sydämensä kyllyydestä pitkin tien vierustoja, mutta loppumatkasta pennun vahtiminen oli jo helpompaa.

Kotona leikkasin koirien kynnet, Lillan kanssa touhu oli melkoista taistelua. Nyt aloin pohtimaan, leikkaanko kynnet joka kerta niin, että kynnet vain raa'asti leikataan päättäväisyydellä vai opetanko Lillan vaiheissa ensin makaamaan rauhassa paikallaan, sietämään kynsisaksia, tassujen koskettelua ja kynsien leikkaamista... Leevin opetin vaiheissa ja sen kanssa kynsien leikkuu on aina ollut helppoa.

Huomenaamulla lähdetään reissaamaan kohti Tamperetta, päätepysäkkinä unkarinpaimenkoirien erikoisnäyttely. Pitää toivoa, että Lilla osaa sielläkin käyttäytyä mallikelpoisesti. Minna ja Picca eivät valitettavasti pääse mukaan, mutta mukaan lähtee Johanna shelttinsä kanssa.