Eilen oltiin taas Löytyllä treenaamassa Lillan kanssa tokoa. Ilma oli hirveä, satoi ja tuuli koko treenien ajan, mutta Lillaa ei näyttänyt haittaavan. Suoritusten välissä menin kyykkyyn ja pidin Lillaa jalkojeni välissä, että se olisi edes hieman sateelta suojassa. Treenien tunnelma oli hieman synkkä ja ohjaajakin vaati vähän outoja asioita ryhmämme tasoon nähden.

Ohjaaja painotti joka kohdassa perusasentoa. Koirat piti laittaa perusasentoon jo siinä vaiheessa, kun ohjaaja vasta kertoi mitä seuraavaksi tehdään. Ne pennut, jotka perusasennon hallitsivat eivät siinä kauaa pysyneet ja moni nuori koira oli ihan hakoteillä koko jutun kanssa. Moni kokematon omistaja toisti toistamistaan käskyjä, joita koira ei selvästikään ymmärtänyt ja sitten revittiin koiraa pannasta. Koulutusohjaaja ei puuttunut selkeästi asiaan, antoi joillekin hajanaisia neuvoja.

Ensimmäiseksi koira piti jättää istumaan ja kutsua, kun se katsoi... Tässä vissiin harjoiteltiin kontaktia, mutta aikamoiseksi sähellykseksi se meni pentujen joko lähtiessä samantien ohjaajien perään tai haahuillessa muiden koirien luo. Lilla kuului tuohon ensiksi mainittuun ryhmään enkä kokenut saavani harjoituksesta juurikaan hyötyä. Jos suoritus olisi aloitettu vielä alemmalta tasolta (joko paikalla pysymisestä tai vain kontaktista), olisi suurin osa pennuista varmaan hyötynyt liikkeestä enemmän. Seuraavaksi otettiin seuraamista pareittain niin, että parit asettuivat vastakkain ja koirakot ohittivat toisensa suorituksen aikana. Meidän parinamme oli taitava ja suuri berni, joka olisi taitojensa puolesta voinut olla edistyneempienkin ryhmässä. Lillan seuraaminen meinasi taas mennä vähän pomppimiseksi, jos namikäsi oli liian ylhäällä. Nakit kuitenkin motivoivat sitä hyvin, sitä ei juurikaan ympäristön meno kiinnostanut.

Tämän jälkeen tehtiin samalla tavalla pareittain seuraamista, niin että parin kohdatessa pysähdyttiin (ja koirat tietenkin istumaan). Lilla vähän hämmentyi kohdalle pysähtyneestä bernin järkäleestä, mutta jatkoi kuitenkin hommiaan. Seuraavaksi seurautettiin pentuja yksittäin ja yritettiin saada pentu istumaan liikkeestä. Lilla istui liikkeestä, niin että pystyin ottamaan vielä askeleen tai kaksi. Ohjaajan mielestä kaikkien oli kuitenkin käännyttävä vielä koiran eteen... Omasta mielestäni tuo on turha vartaloapu, jonka häivyttäminen pitää opetella erikseen.

Luoksetulo otettiin parien muodostaman kujan läpi. Koulutusohjaaja jäi pitämään Lillaa remmistä ja kutsuin Lillaa tule-käskyllä. Ohjaaja ei päästänyt Lillaa, koska minun olisi pitänyt innostaa tai vähintään sanoa koiran nimi... Mielestäni koiraa ei tarvitse tarpeettomasti innostaa vaan kehua ja palkata hyvästä suorituksesta sekä määrätietoisesta ja nopeasta etenemisestä. Koiran pitää myöskin olla tarkkaavainen ja toimia käskyn kuullessaan ilman nimellä kutsumista (tämä siis kisoja ajatellen). Tiesin, että Lillan ainoa päämäärä oli juosta luokseni, joten sanoin ohjaalle, että kyllä se pentu tulee ja toistin käskyn. Lilla juoksi hirmuista vauhtia luokseni, isot kehut ja ruhtinaallinen namipalkkaus. Tämä toistettiin ja Lilla tuli luokseni yhtä kovaa ja määrätietoisesti.

Seuraavaksi järjestäydyttiin ympyrämuodostelmaan ja otettiin pujottelua muiden koirakoiden lomitse. Lillaa kiinnosti ihmeen paljon ohittavat koirakot, mutta toisaalta ympyrä oli todella tiivis. Omalla vuorollamme se ei juurikaan muita koirakkoja huomioinut, mutta tuttu pomppiminen alkoi taas, jos namikäsi oli liian ylhäällä. Toiseksi viimeiseksi otettiin noutamista eli käytänössä leikkimistä ja kantamista. Lilla innostui valtavasti nähdessään motivointipatukan, pomppi patukan perään sekä jahtasi ja repi sitä. Lilla myöskin kantoi sitä, kun lähdin kävelemään, mutta kantaminen oli ennemminkin pentumaista riemua ja loikkimista. Viimeiseksi otettiin sivulle tuloa ja maahan menemistä. Lilla tuli sivulle ja heittäytyi maahan sekä kesti hyvin muutamia toistoja kyllästymättä.

Treeneissä oli positiiviset puoletkin  ja treeni olisi varmasti sopinut hyvin hieman edistyneemmille koirille. Luoksetulo muiden koirakoiden läpi on mielestäni hyvää häiriötä. Pareittain seuraamisessa saa kivaa vaihtelua ja häiriötä tavalliseen yksittäin seuraamiseen verrattuna. Toisaalta pujottelussa tai koko ryhmän seurauttaessa koiriaan, häiriötä ja hälinää ympärillä on niin paljon, ettei koira voi keskittyä tiettyyn yhteen häiriötekijään (vähän sama homma joillakin remmirähjillä koirilla, kadulla haukutaan yksittäisille koirille, mutta koiratapahtumissa kuljetaan nätisti, koska haukuttavia koiria on liikaa)

Treenien jälkeen Lilla pääsi autoon ja pyyhkeen sisälle. "Kylpytakissa" meinasikin jo heti tulla uni. Kotiovella soitin pariin otteeseen ovikelloa, mutta kukaan ei tullut avaamaan eikä Leevi haukkunut, joten ajattelin poikien olevan lenkillä. Kaivoin avaimet treenirepun pohjalta ja oven avattua vastassa oli iloinen Leevi-poika. Nähtävästi Leevi ei hauku yksinollessaan, mutta meidän ollessa kotona se ilmoittaa muulle laumalle. Samoin se haukkuu paljon enemmän, jos olen nukkumassa, vaikka joku tulisi avaimilla. Ilmeisesti se tajuaa lauman johtajan olevan taju kankaalla ja itse pitää karkoittaa mahdollinen vihollinen, kunnes mamma nousee hoitamaan tilanteen. Millekään muille äänille (muiden koirien haukku, käytävässä kulkijat, pihalta kuuluvat äänet) nuo eivät hauku. Mamman fiksu vartija, ei louskuta turhaan!

Loppuun tiivistän pikaisesti viime päivien tapahtumat. Lilla on päässyt treffaamaan Roope-toopea pariin otteeseen ja juoksuttamaan kömpelöä dobberinpentua pitkin metsiä. Painimatseissa Lilla jää alakynteen ja sen Roope saa tuntea nahoissaan, kun tyttö tulistuu. Lisäksi Lillalle tuli eripuraa naapureiden dalmisten kanssa, ensin Kira-pentu alkoi ärisemään Lillalle ja tämän jälkeen aikuinen Moona alkoi kurmuttamaan Lillaa. Pentu on päässyt myöskin käymään eläinkaupoissa, satamassa kesänpäättäjäistapahtumassa sekä kyläilemään kavereideni luona. Kaikki etuhampaat ennen maitokulmureita ovat tippuneet ja tilalle puskee hurjaa vauhtia uusia rautaisia hampaita. Jos hyvin käy, koirat pääsevät tänään treffaamaan kaverini Tinka-neitiä.