Tänään piti pitää leppoisa päivä, mutta oltiinkin koko päivä menossa. Aamulla oli ankea ilma ja palasin nukkumaan Kallen viereen päikkäreitä aamupäivällä, kun sade ja ukkonen eivät näyttäneet loppumisen merkkejä. Kun heräsimme, aurinko paistoi ja ulkona oli ihanan raikas ja sopivan lämmin ilma.
Lähdimme koirien kanssa eläinkauppohin ostamaan Lillalle
jonkinlaista heijastinpantaa, vilkkuvaloa tai heijastinliiviä. Ekassa paikassa
myytiin ei-oota, mutta toisesta paikasta löydettiin tämäntyyppinen
panta. Panta on mukavan leveä ja siinä on kunnon lukko. Keltaisen heijastavan
nauhan keskellä menevät punaiset kirkkaat vilkkuvalot, joten nyt tirriäinen
näkyy pilkkopimeässäkin. Lilla oli tosi nätisti myyjän mallatessa pantaa pennun
kaulaan. Titi vain istui paikallaan, se ei yrittänytkään rimpuilla, hyppiä tai
pureksia, vaikka pannan sovitus kestikin aika kauan.
Samaisessa eläinkaupassa oli myös eläimiä ja Leeviä kiinnosti hirveästi seurata
marsujen, maaoravien, liskojen ja ison aran puuhia. Varsinkin rääkyvä ja
häkissään puuhaileva arapapukaija oli Leevin mielestä tosi mielenkiintoinen.
Lilla sen sijaan kiinnostui vain hetkeksi maaoravasta ja papukaijasta, muista
se välittänyt ollenkaan. Jos Leevi olisi ihmislapsi, se varmaan mankuisi
jatkuvasti uusia lemmikkejä; se on nytkin aina into piukeana tuijottamassa
erilaisia eläimiä ja kiirehtii paikkoihin, joissa tietää olevan eläimiä.
Silloin kun minulla oli vielä Pirpana-rotta, Leevi seuraili pikkuruisen rotan
puuhia ja käveli rotan perässä pitkin kämppää. Pirppaa ei Leevin seuraaminen
haitannut, välillä se nousi takajaloilleen haistelemaan Leevin kuonoa (ja Leevi
heilutti hirmuisesti häntäänsä, kun sai edes vähän huomiota) ja jatkoi taas
omia tutkimusretkiään.
Myöhemmin päivällä Lilla näki yhden kaverimme ja moikkasi häntä pihalla
innoissaan. Lilla myös juoksenteli pihalla ja heittäytyi selälleen nauttimaan
maharapsutuksista kaverimme jalkojen juuren. Kun menimme takaisin kotiin,
tajusimme, että avaimet olivat jääneet kotiin. Kallen äiti lähti tuomaan
vara-avainta ja sillä aikaa kävimme nopeasti huoltsikalla. Lillalla ei
tietenkään ollut remmiä, koska meidän piti olla vain hetki pihalla. Lilla sai
olla sylissa vilkkaiden teiden vierustoilla, mutta muuten Lilla sai juosta
tavalliseen tapaansa vapaana. Löysin golf-pallon, jonka avulla treenattiin
matkan varrella nopeita maahanmenoja. Minusta on jännä huomata, että noinkin
pienellä pennulla etukäteen motivointi vaikuttaa suoritukseen; kun innostin
Lillaan jahtaamaan kädessäni olevaa palloa, maahanmeno oli nopeampaa ja
innokkaampaa kuin maahan meneminen ilman pallon näyttämistä. Pihalla Lilla sai
vielä puuhata pitkän aikaa, ennen kuin Kallen äiti lähti pihastamme. Meidän
jutellessamme Lilla viihdytti itseään tutkimalla pihaa ja hurmaamalla
naapureista itselleen leikkiseuraa ja rapsuttajia. Eräskin naapuri leikitti
Lillaa avaimenperällään ja helli pentua pitkän aikaa. Lilla sai paljon kehuja
ja kiitosta naapurin päivän piristämisestä.
Illalla lähdettiin vielä käyttämään Kreuzeria ulkona ja omat koirat jäivät
kotiin siksi aikaa. Sain broidilta puhelimenkin, tuosta entisestä kun akku
loppui sata kertaa päivässä. Koirapuiston ulkopuolella oli nuorisojengi ja yksi
poika oli kusella puiston sisäpuolella. Menimme Kreuzin kanssa ihan kiusalla
puistoon ja tottakai Kreuz säikähti pimeästä pusikosta ilmestynyttä,
kävelysauvoilla kävellyttä poikaa ja aloitti kamalan äläkän. Känninen poika
säikähti tietenkin mölyävää suurta dopperia ja kysyi minulta, että käykö se
kiinni. Vastasin, että se ei tee mitää, kunhan poika ei enää tule kuseksimaan
puistonpenkeille. Poika hipsi rauhallisesti nöyränä poikana puistosta pihalle
ja olin viittä vaille valmis soittamaan kytät paikalle, kun toinen
(alaikäinen?) poika kusi kävelykadulla. Vaikka Kreuz mölysi nuorille puiston
sisällä, remmissä se hipsi nätisti vierelläni porukan ohi, kun lähdimme
koirapuistosta.
Kun pääsimme kotiin kymmenen jälkeen, lähdimme omien koirien kanssa ulos ja
Lillan uusi panta pääsi testiin. Ulkona oli todella pimeää, katulamput eivät
olleet päällä ja pellot olivat usvan peitossa. Lilla kuitenkin näkyi hyvin
vaikka se pomppi välillä vähän kauempanakin. Kadulla oli niin pimeää, että
vastaan tullut koirakko tuli näkyviin vasta parin metrin päässä meistä. Onneksi
koira oli vaalea (dalmis), muuten oltaisiin jouduttu varmaan ihan vastakkain.
Leevi menetti itsehillintänsä säikähtäessään nenään eteen tupsahtanutta koiraa
ja aloitti rähinän (yleensä Leevi korkeintaan vinkuu/murisee ja useimmiten se
vain vetää ohituksissa). Dalmiksen omistajakin ihmetteli pimeyttä ja kiitteli
Lillan pantaa, hän oli huomannut meidät aiemmin pannan vilkkumisen takia. Loppu
lenkin ajan olinkin aika vainoharhaisena, ettei naamaan eteen tulisi enää muita
yllätyksiä.
Pannassa on yksi vika, yksi lampuista ei vilku. Huomenna mennään vaihtamaan
panta ja ostamaan lisäksi vielä jonkinlainen pantaan kiinnitettävä
valomöllykkä, että Lilla näkyy kauemmaksi esim. autoilijoillekin tai
rymytessään metsässä. Leevillä on tähän mennessä ollut vain tavallinen
heijastinpanta, koska se näkyy vaaleiden kohtiensa ansiosta. Nyt kuitenkin
haluaisin ostaa sillekin jotain näkyvämpää. En vain osaa päättää mitä: en käytä
Leevillä tavallisia kaulapantoja, valokilluttimet ja -möllykät häviävät
kaulaturkin alle ja heijastinliivit ovat jotenkin epäkäytännöllisiä ja rumia.
Taidan kuitenkin kallistua heijastinliivien kannalle, mennään varmaan huomenna
testaamaan sellaista ja hinnasta riippuen joko ostan valmiin tai teen itse.
Kommentit