Tänään piti pitää leppoisa päivä, mutta oltiinkin koko päivä menossa. Aamulla oli ankea ilma ja palasin nukkumaan Kallen viereen päikkäreitä aamupäivällä, kun sade ja ukkonen eivät näyttäneet loppumisen merkkejä. Kun heräsimme, aurinko paistoi ja ulkona oli ihanan raikas ja sopivan lämmin ilma.

Lähdimme koirien kanssa eläinkauppohin ostamaan Lillalle jonkinlaista heijastinpantaa, vilkkuvaloa tai heijastinliiviä. Ekassa paikassa myytiin ei-oota, mutta toisesta paikasta löydettiin tämäntyyppinen panta. Panta on mukavan leveä ja siinä on kunnon lukko. Keltaisen heijastavan nauhan keskellä menevät punaiset kirkkaat vilkkuvalot, joten nyt tirriäinen näkyy pilkkopimeässäkin. Lilla oli tosi nätisti myyjän mallatessa pantaa pennun kaulaan. Titi vain istui paikallaan, se ei yrittänytkään rimpuilla, hyppiä tai pureksia, vaikka pannan sovitus kestikin aika kauan.

Samaisessa eläinkaupassa oli myös eläimiä ja Leeviä kiinnosti hirveästi seurata marsujen, maaoravien, liskojen ja ison aran puuhia. Varsinkin rääkyvä ja häkissään puuhaileva arapapukaija oli Leevin mielestä tosi mielenkiintoinen. Lilla sen sijaan kiinnostui vain hetkeksi maaoravasta ja papukaijasta, muista se välittänyt ollenkaan. Jos Leevi olisi ihmislapsi, se varmaan mankuisi jatkuvasti uusia lemmikkejä; se on nytkin aina into piukeana tuijottamassa erilaisia eläimiä ja kiirehtii paikkoihin, joissa tietää olevan eläimiä. Silloin kun minulla oli vielä Pirpana-rotta, Leevi seuraili pikkuruisen rotan puuhia ja käveli rotan perässä pitkin kämppää. Pirppaa ei Leevin seuraaminen haitannut, välillä se nousi takajaloilleen haistelemaan Leevin kuonoa (ja Leevi heilutti hirmuisesti häntäänsä, kun sai edes vähän huomiota) ja jatkoi taas omia tutkimusretkiään.

Myöhemmin päivällä Lilla näki yhden kaverimme ja moikkasi häntä pihalla innoissaan. Lilla myös juoksenteli pihalla ja heittäytyi selälleen nauttimaan maharapsutuksista kaverimme jalkojen juuren. Kun menimme takaisin kotiin, tajusimme, että avaimet olivat jääneet kotiin. Kallen äiti lähti tuomaan vara-avainta ja sillä aikaa kävimme nopeasti huoltsikalla. Lillalla ei tietenkään ollut remmiä, koska meidän piti olla vain hetki pihalla. Lilla sai olla sylissa vilkkaiden teiden vierustoilla, mutta muuten Lilla sai juosta tavalliseen tapaansa vapaana. Löysin golf-pallon, jonka avulla treenattiin matkan varrella nopeita maahanmenoja. Minusta on jännä huomata, että noinkin pienellä pennulla etukäteen motivointi vaikuttaa suoritukseen; kun innostin Lillaan jahtaamaan kädessäni olevaa palloa, maahanmeno oli nopeampaa ja innokkaampaa kuin maahan meneminen ilman pallon näyttämistä. Pihalla Lilla sai vielä puuhata pitkän aikaa, ennen kuin Kallen äiti lähti pihastamme. Meidän jutellessamme Lilla viihdytti itseään tutkimalla pihaa ja hurmaamalla naapureista itselleen leikkiseuraa ja rapsuttajia. Eräskin naapuri leikitti Lillaa avaimenperällään ja helli pentua pitkän aikaa. Lilla sai paljon kehuja ja kiitosta naapurin päivän piristämisestä.

Illalla lähdettiin vielä käyttämään Kreuzeria ulkona ja omat koirat jäivät kotiin siksi aikaa. Sain broidilta puhelimenkin, tuosta entisestä kun akku loppui sata kertaa päivässä. Koirapuiston ulkopuolella oli nuorisojengi ja yksi poika oli kusella puiston sisäpuolella. Menimme Kreuzin kanssa ihan kiusalla puistoon ja tottakai Kreuz säikähti pimeästä pusikosta ilmestynyttä, kävelysauvoilla kävellyttä poikaa ja aloitti kamalan äläkän. Känninen poika säikähti tietenkin mölyävää suurta dopperia ja kysyi minulta, että käykö se kiinni. Vastasin, että se ei tee mitää, kunhan poika ei enää tule kuseksimaan puistonpenkeille. Poika hipsi rauhallisesti nöyränä poikana puistosta pihalle ja olin viittä vaille valmis soittamaan kytät paikalle, kun toinen (alaikäinen?) poika kusi kävelykadulla. Vaikka Kreuz mölysi nuorille puiston sisällä, remmissä se hipsi nätisti vierelläni porukan ohi, kun lähdimme koirapuistosta.

Kun pääsimme kotiin kymmenen jälkeen, lähdimme omien koirien kanssa ulos ja Lillan uusi panta pääsi testiin. Ulkona oli todella pimeää, katulamput eivät olleet päällä ja pellot olivat usvan peitossa. Lilla kuitenkin näkyi hyvin vaikka se pomppi välillä vähän kauempanakin. Kadulla oli niin pimeää, että vastaan tullut koirakko tuli näkyviin vasta parin metrin päässä meistä. Onneksi koira oli vaalea (dalmis), muuten oltaisiin jouduttu varmaan ihan vastakkain. Leevi menetti itsehillintänsä säikähtäessään nenään eteen tupsahtanutta koiraa ja aloitti rähinän (yleensä Leevi korkeintaan vinkuu/murisee ja useimmiten se vain vetää ohituksissa). Dalmiksen omistajakin ihmetteli pimeyttä ja kiitteli Lillan pantaa, hän oli huomannut meidät aiemmin pannan vilkkumisen takia. Loppu lenkin ajan olinkin aika vainoharhaisena, ettei naamaan eteen tulisi enää muita yllätyksiä.

Pannassa on yksi vika, yksi lampuista ei vilku. Huomenna mennään vaihtamaan panta ja ostamaan lisäksi vielä jonkinlainen pantaan kiinnitettävä valomöllykkä, että Lilla näkyy kauemmaksi esim. autoilijoillekin tai rymytessään metsässä. Leevillä on tähän mennessä ollut vain tavallinen heijastinpanta, koska se näkyy vaaleiden kohtiensa ansiosta. Nyt kuitenkin haluaisin ostaa sillekin jotain näkyvämpää. En vain osaa päättää mitä: en käytä Leevillä tavallisia kaulapantoja, valokilluttimet ja -möllykät häviävät kaulaturkin alle ja heijastinliivit ovat jotenkin epäkäytännöllisiä ja rumia. Taidan kuitenkin kallistua heijastinliivien kannalle, mennään varmaan huomenna testaamaan sellaista ja hinnasta riippuen joko ostan valmiin tai teen itse.