Eilen mentiin Lillan kanssa ensimmäistä kertaa Renkomäen halliin treenaamaan. Ensin käytiin Ninnin ja Poppaliinan kanssa kävelemässä ja Ninni valitsi lenkkipaikaksi kaamean kokoisen ylämäen. Koirat eivät välittäneet mäen kiipeämisestä, niitä ennemminkin vain haittasi meidän hidas pyllerrys.

Halli oli Lillasta mielenkiintoinen ja meidän lisäksemme siellä oli vain yksi koirakko harjoittelemassa. Pidin Lillaa ensin remmissä, mutta kun sitä ei muut koirakot kiinnostaneet, otin remmin pois ja loppuajan Lilla kulkikin hallissa mukanani vapaana. Välillä se katsoi taitavan rhodesiankoiran ja Poppaliinan puuhia, mutta kääntyi takaisin puoleeni. Aluksi mentiin hallin takanurkkaan leikkimään patukalla ja vähitellen otin mukaan istu/maahan/seiso-käskyjä. Harjoiteltiin myös perusasentoon siirtymistä sekä eteentulemista (joka sujuu jo tosi hyvin). Seuraamisessa Lillalla meinasi herpaantua keskittyminen, joten otin vain muutaman pikkupätkän. Lopetin homman leikkimiseen, käytiin Lillan kanssa pihalla ja laitoin Lillan autoon. Sillä aikaa "autoin" Ninniä treenaamisessa eli katsoin seuraamista ja estehyppyjä.

Lopuksi otin Lillan vielä hetkeksi halliin ja harjoiteltiin muutama kerta matalia estehyppyjä. Lilla hoksasi jutun nopeasti ja jäi nätisti seisomaan esteen toiselle puolelle. Viimeiseksi jutuksi leikittiin lähinnä pallolla, jonka jälkeen lähdettiin takaisin kotiin.