Hyvää ja rauhaisaa joulua!

Mickey-Minnie-Mouse-Christmas-tree-group

Meillä koiria on muistettu joulun kunniaksi monellakin tavalla. Eilen Leevi pääsi metsälenkille vanhan tyttöystävänsä, Tytin, kanssa ja Lilla sai peuhata Tinkan kanssa. Illalla kotona olikin kaksi väsynyttä koiranraatoa onnellisesti tuhisemassa milloin pedeissään ja milloin kainolossani. Tänään koirat saivat aamulenkin jälkeen herkulliset, lohella ja piimällä kuorrutetut, jouluateriat. Kun massut olivat täynnä, kummmatkin saivat omat lahjapakettinsa. Leevi aukaisi hienosti paketin vanhalla tottumuksella, mutta Lilla tarvitsi enemmän apua ymmärtääkseen homman idean. Leevin paketista paljastui suuri mustekala-pehmolelu ja Lillan paketista narupallo. Kummatkin lelut pääsivät samantien koirien testaukseen. Illalla luvassa on vielä hevosen jauhelihaa ja poron luita sekä pitkä lenkki. Totta kai jouluun kuuluu myös läheiset ihmiset ja kummatkin ottavat kyllä ilon irti ylimääräisistä rapsuttavista käsistä. Joulukuusi onkin saanut olla rauhassa karvanaamoilta. Lilla on sen verran pieni, että se oikaisee toisinaan kuusen alta, mutta koristeista ei kumpikaan koirista ole kiinnostunut.

Me palaamme joulun viettoon ja herkkujen äärelle. Muistakaa halia omia tärkeitä karvakorvianne ja nauttia niiden seurasta!