Me lähdettiin Lillan kanssa perjantaina pikavisiitille Kuopioon ja Siilinjärvelle. Siilissä majoituttiin veljeni luokse ja Lilla sai nujuta illan veljen poikien kanssa. Etenkin nuorempi veljeksistä puuhasi Lillan kanssa innoissaan ja pisti pystyyn kunnon shown. Monta kertaa illassa kuului salaperäinen "Me tehdään Lillan kanssa juttuja!"-huuto ja kerran kaksikko löytyi eteisestä vastakkain istumasta korttia pelaamasta. Poikien mentyä nukkumaan itsekin nukahdin hetkeksi sohvalle ja leikkimisestä väsähtänyt Lilla oli kiivennyt jalkojeni taakse nukkumaan. Oli muuten ihanan lämmin paikka nukkua viltin ja Lillan alla takan ääressä.

Yöllä valvoin kahteen asti veljeni kanssa jutellen ja loppujen lopuksi sammuttiin leffaa katsoessa. Aamulla heräsin lasten leikkimiseen enkä enää saanut unta, joten lähdin silmät sikkurassa katsomaan lastenohjelmia poikien kanssa. Lilla ei ollut yhtään niin väsynyt kuin minä ja olisi mieluusti mennyt mukaan poikien painileikkeihinkin. Suunnittelin tekeväni aamulla pidemmän lenkin Lillan kanssa ja käyväni katsomassa naapurin lehmiä, mutta koko aamun satoi niin paljon, että Lilla sai tyytyä pihalla juoksentelemiseen.

Keskipäivällä lähdettiin siskon luokse ja Lilla sai odottaa kahvittelun ajan autossa. Siskoni vuoden vanha tyttö oli aivan ihana päivänpaiste, tyttö kikatteli ja jutteli koko ajan. Näin myös ekaa kertaa hurmaavan bordercollieuroksen Jamesin, jonka kanssa Lilla pääsi leikkimään pihalla. Kaksikko leikki ihmeen rauhallisesti, mutta jossain vaiheessa Lilla sai kunnon spurtin ja juoksi pihaa ympäri ties kuinka monta kertaa. James pinkoi minkä jaloistaan pääsi ja haukkui ilmiselvästi "Lilla, ei nuin kovvoo!". Lilla sai tutustua myös Elvis-landseeriin, joka oli  Lillan mielestä vähän liian iso ja tuttavallinen tapaus. Leikkihetken jälkeen myös minä olin ihan kuran peitossa puhumattakaan litimäristä koirista. Paluumatkalla tytölle sitten maittoikin uni. Kotona Leeviä kiinnosti minua ja Lillaa enemmän herkullisen tuoksuiset tuliaiset. Leevi sai suuren, lihaisan luun, jonka se kuljetti kuola valuen nopeasti omalle paikalleen. Saatiin lisäksi maksaa ja sydäntä, jotka saavat odottavat seuraavaa ruoka-aikaa. Leevi on voinut tosi hyvin sitten viimeisen blogin päivityksen ja saanut lihaa luidensa ympärille. Ollaan käyty myös juoksemassa ja pyöräilemässä. Juoksulenkillä koirat meinaavat kuolla tylsyyteen mun tahdissa, mutta pyöräilessä vinkumisesta ei meinaa tulla loppua (en lähde liikkelle ennen kuin koirat ovat hiljaa). Mun vastuulle jääkin lähinnä pyörän pystyssä pitäminen, koirat kyllä pitävät huolen vauhdin ylläpitämisestä.

Taas on mennyt iäisyys viimeisimmästä blogin päivittämisestä, mutta nyt on luvassa pidempi teksti. Minulla on alkanut opiskelu ja siinä sivussa teen töitä, joten ei tarvitse miettiä mihin tärväisin vapaa-aikani. Monessa jutussa ollaan oltu mukana ja harmittaa, kun en ole ehtinyt päivittää blogiin saman tien tapahtumia ja treenejä.

Heinäkuussa oltiin Murotreffeillä Lillan kanssa. Treffeillä oli 20 ihmistä ja 20 koiraa (14 mudia, 2 schipperkeä, 1 heeleri, 1 viszla, 2 sekarotuista) ja me olimme Minnan ja Pican kanssa viimeisiä paikalle saapuvia, joten Lillalla oli hieman ihmettelemistä koiralaumassa. Ohjelmassa oli mukavaa yhdessäoloa ja herkuttelua, koirat saivat vapaasti temmeltää pihalla. Lillaa oli jotenkin nihkeällä tuulella ja vasta treffien loppupuolella sekin halusi ottaa osaa muiden koirien riekkumiseen ja toki sen piti päästä kukkapenkkien kautta koristevesilammikkoon… Alla muutama kuva treffeiltä, kuvat Salla Salmion ottamia.

 

Mudien värikirjoa, vain valkoinen puuttuu.

 

Sikkurasilmä

Pikkutyttö <3 (kuvassa näkyy myös Picca-veikan naamaa ja velipuoli-Vilin takapuolta)

 

Lilla on päässyt tokon lisäksi treenaamaan agilityä Ninnin pihassa. Ninni kisaa Poppa-silkin ja Tiuku-kroaatin kanssa agilityssä ja me ollemme Lillan kanssa päästy hyödyntämään Ninnin osaamista ja esteitä. Me olemme vasta muutamia kertoja kokeiltu eri esteitä ja todella lyhyitä sarjoja, mutta Lilla näyttää tykkäävän hommasta. Tähän mennessä erilaisten hyppyjen lisäksi olemme harjoitelleet keinua, rengasta ja keppejä. Myös agikisoja olemme käyneet Lillan kanssa seuraamassa. Lillan mielestä pelkkä katselu oli tylsää, se olisi mieluusti itsekin halunnut treenata, mutta tyytyi istumaan sylissäni agiliitäviä koiria katsellen. Lillan kärsivällisyys palkittiin ja otin lopuksi lyhyitä treenipätkiä väkijoukkoa häiriönä hyödyntäen.

 

Myös näyttelyesiintymistä meidän on ollut pakko harjoitella, koska me osallistuimme Masteryn syysnäyttelyyn lauantaina. Näyttelyä edeltävänä päivänä olimme Lillan kanssa yli viisi tuntia Ninnin luona. Koko päivä meni pihalla ja Lilla sai seurata hevosten kengittämistä ja peuhata muiden koirien kanssa. Kävimme myös metsälenkillä ja Lilla löysi tietenkin kaikki kuraisimmat ojat ja vesilätäköt. Kotiin päästyämme kävimme vielä pitkällä lenkillä Leevin kanssa ja Lillalta ei loppunut virta ollenkaan. Itse olin päivän jälkeen aivan poikki ja onnellinen siitä, etten omista mitään turkkirotua. Lilla sai juosta hevosten laitumella, tallissa ja metsässä kuraojissa sen sijaan, että olisin viettänyt tuon viisi tuntia kylpyhuoneessa koiraa puunaten. Nyt harjasin Lillan pöksyt, hännän ja korvakarvat eli valmistautumiseen meni aikaa muutama minuutti.

 

 Kumpainenkaan meistä ei ole koskaan ollut virallisissa näyttelyissä, joten jännitin kehään menoa niin paljon, että Lillastakin huomasi pientä ihmettelemistä ja hermoilua. Yleensä nly-harjoitukset ovat menneet hyvin, Lilla ravaa nätisti, antaa vieraiden tutkia itseään ja malttaa nykyään jopa seistä pidempiä aikoja. Kehässä Lilla kuitenkin väisti tuomaria (jo heti kehään mennessä huomasin, että Lilla katsoi tuomaria vähän kieroon), koikkelehti ravissa eikä jaksanut keskittyä seisomaan nätisti. Olin ihan varma, ettei me mitenkään ihmeellisemmin pärjätä, mutta lopullinen ”tulosrivi” oli kuitenkin AVO ERI, AVK1, PN 2, SERT! Me saimme Lillan kanssa ekasta näyttelystämme sertin! Arvostelu oli kaikessa yksinkertaisuudessaan ”Moitteeton purenta, hyvät pään linjat, silmät hieman vaaleat. Kaunis runko ja turkki kunnossa”. Samoin Tiukulla meni todella hienosti: NUO ERI, NUK1, PN 1, SERT, ROP! Tuomarina meillä oli siis unkarilainen miestuomari, Boris Spoljaric.

 

Vähän aikaa sitten oli todella huolissani Leevin jatkuvasta ripulikierteestä ja nyt näyttää vihdoinkin, että poitsun maha alkaa olla kunnossa ja ukkelille tulee vähän lihaa luiden päälle! Keväällä syötin Leeville pääasiassa Neuta, jota Leevi näytti sietävän; Leeville ei tullut tyypillisiä kutinoita ja muita iho-oireita, joten luulin Neun sopivan Leevin ruokavalioon. Pikkuhiljaa poitsun maha rupesi menemään useammin ja herkemmin sekaisin, mutta en osannut yhdistää sitä Neuhun. Leeville ei ilmeisesti sovi vilja missään muodossa, joten nyt ollaan palattu takaisin barfiin ja tukena ukko saa Inupekt Fortea. Olin jo ihan varma, että poitsulla on jokin mahasyöpä tai kroonistunut tulehdus vatsassa ja jos kierre ja laihtuminen ei olisi nyt loppunut, olisin vienyt sen perusteellisiin tutkimuksiin. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, että saadaan huokaista helpotuksesta. Tänä kesänä meidän poppoo on sairastanut jo ihan tarpeeksi. Harmittaa, kun Leevin kanssa ei ole voinut käydä edes kunnolla pyöräilemässä. Jos koira on ennestään luuta ja nahkaa, maha jatkuvasti sekaisin, niin en viitsi ”rääkätä” elimistöä niin, että kaikki energia syödään lihaksista. Pian ukko pääsee takaisin revittelemään pyörän viereen ja näyttämään Lillalle, kuinka kovaa isompi köntti halutessaan pääsee.

 

Meidän Kirppu companyyn on siis lähiaikoina paistanut aurinko monestakin suunnasta, vaikka harmaa syksy lähestyykin uhkaavasti.

Eilen otettiin Lilla ekaa kertaa mukaan pyöräilemään ja tyttö tuntui olevan ihan luonnonlahjakkuus. Yleisen turvallisuuden takia Leevi juoksee mun kanssa lyhyellä remmillä ja kuonopannassa, mutta Lillasta on tarkoitus opettaa bikejoringkoira. Bikejoringissa, eli koirapyöräilyssä, koira juoksee vetovaljaissa vetäen pyörää.

Lilla sai totutella pyörien läsnäoloon sen aikaa, että päästiin asfalttiteiltä pois ja saatiin koirat lämmiteltyä. Me mentiin Leevin kanssa himpun verran Kallen ja Lillan edessä niin, että Lillalla pysyi koko ajan pieni veto yllä. Tarkoituksena olisi opettaa Lilla juoksemaan mun pyörän edessä, mutta ensimmäiset treenit on hyvä mennä tällä tavalla;  Lillalla on suurempi tarve tulla mun ja Leevin luo, jolloin loikkiminen pyöräilijää vastaan vähenee ja tasainen veto helpottuu, kun edellä menee juoksua motivoiva voima. Lisäksi Leevi on mulla paremmin hanskassa kuin Kallella ja tiedän muutenkin Leevin aivotukset, joten mun on helpompi pyöräillä sen kanssa.

Todella pienten alkuvaikeuksien homma alkoi sujua hienosti. Me keskityttiin vain nätisti juoksemiseen, mistään kuntotreenistä tai ohitusharjoituksista ei ollut kyse. Aluksi Lilla pyrki mun luokse tai yritti mennä haistelemaan penkkaa, mutta kun pidettiin tahti sopivan reippaana ja tarpeen mukaan kiellettiin väärästä toiminnasta, Lilla tajusi nopeasti mistä kehuja saa. Kun Lillalta meni alkuhämmennys ohi, se näytti todella nauttivan juoksemisesta ja vetämisestä. Se juoksi tismalleen pyörän edessä määrätietoisesti ja tasaisesti. Leevi juoksi kuin vanha tekijä näyttäen Lillalle hienoa esimerkkiä. Lepakon kanssa on kiva pyöräillä, koska se juoksee rauhallisesti ja varmasti, vaikka itse tyrisin pyörällä ja se osaa ennakoida mihin suuntaan ollaan milloinkin menossa. Ainoa ongelma on muiden koirien ohittaminen, jolloin yleensä pysähdyn, mikäli koira on lähellä. Kadun toisella puolella olevia koiria se ei juurikaan noteeraa tai kiihkoile paikoilla ollessaan, joten tästäkään ei muodostu ylitsepääsemätöntä ongelmaa.

Itsellekin jäi hyvä mieli treenin jälkeen ja heti seuraavana päivänä teki mieli lähteä uudestaan. Pakko kuitenkin hillitä omia treenihaluja, ettei koiran innostus tekemiseen kärsisi. Mulla on ollut koko alkuvuosi todella laiskaa treeniaikaa, kun treeniryhmät jäivät tauoille ja halli sulkeutui kesäksi. Työvuorot sotkevat vähäisetkin mahdollisuudet treenaamiseen ja itsekseen harjoittelu meinaa mulla jäädä aina "huomiseen". Nyt olen kuitenkin saanut vähän intoa takaisin, kun muut stressin aiheet ovat jääneet taka-alalle. Mua ihan hävettää kuinka vähän Lilla osaa vuoden ikäiseksi, Leevi osasi saman ikäisenä enemmän. Tuntuu, että Lillan potentiaali menee ihan hukkaan. Onneksi meillä on koko loppuelämä aikaa treenata ja ainakin Lilla tykkää harrastaa mun kanssa laidasta laitaan.

Käytiin Lillan kanssa eilen mätsärissä Löytyllä. Menimme jälleen bussilla ja päätepysäkillä alkoi ihan hirveä kaatosade. Mun oli pakko pysähtyä tienlaitaan pitämään mun rakasta näyttelytähteä sateenvarjon alla, etteivät Lillan kauniit kiharat menisi ihan pilalle. Sadekuuron jälkeinen auringonpaiste kuivatti nopeasti Lillan turkin ja meinasi hiostaa minut hengiltä.

Ilmoitin Lillan pieniin aikuisiin ja pariksemme saimme nätisti esiintyvän cokkerin. Itse en edes muistanut kehän jälkeen kuka meillä oli parina, keskityin vain Lillaan. Lillan kanssa ei olla juurikaan pöydällä tutkimista harjoiteltu ja tuomarin reippaat otteet saivat tytön vähän hämilleen. Nätisti se seisoi paikallaan ja antoi tutkia, mutta ilmeestä huomasi, ettei sitä kauheasti kopelointi ja pöydällä seisoskelu kiinnostanut. Saimme kuitenkin punaisen nauhan, eli ihan hienosti Lilla esiintyi.

Punaisten kehässä emme kuitenkaan päässeet enää jatkoon. Jono mateli ja Lilla peitsasi, kun vauhti ei ollut riittävä. Seisottamisessa Lilla ei malttanut seistä vaan tarjosi istumista. Muiden koirien seassa Lilla kyllä esiintyy luontevasti, se ei stressaa ympäröivistä koirista vaan liikkuu tasaisesti minun tahtiin. En tiedä pitäisikö seuraavalla kerralla ilmoittautua isoihin koiriin, pienten kehässä muut vain laahustavat koiriensa kanssa. Lilla vaikuttaa omaan silmään kuitenkin niin pieneltä ja se tuntuu hukkuvan isojen koirien sekaan.

Jos me ei Lillan kanssa mätsärissä pärjätty, niin pitää sitä jostain kehumisen aihetta keksiä. Mä pääsin kouluun, Lahden ammattikorkeaan, fysioterapiatutkintoa suorittamaan! Yhteensä hakijoita oli yli 700, joista ensisijaisesti hakeneita vähän alle 200 ja mun sijoitus hakujonossa oli 17.! Vähän mä olen ylpeä itsestäni ja onnellinen, ei tarvitse loppuelämäänsä tehdä hanttihommia.

Eilen iltalenkillä Leevi ja Lilla innostuivat leikkimään ja leikkillä oli nopea ja ikävä loppu. Leevi tikkasi vahingossa Lillaa kylkeen ja Lillalta pääsi iso poru. Kyljessä oli aika iso, mutta siisti ja verta vuotamaton haava. Kotona leikkasimme ympäriltä karvoja, puhdistimme haavan ja laitoimme Lillalle t-paidan päälle. Yö meni ihan rauhallisesti ja aamulla saimme ensimmäisen ajan Vet-One-eläinlääkäristä.

Lillan haava tutkittiin ja Lamberg päätti tikata sen muutamalla tikillä umpeen. Lilla sai rauhoituspiikin ja rauhoituspöhnässä tyttö irvisteli karvoja ajelleelle ja haavaa huuhdelleelle hoitajalle. Siinä vaiheessa, kun haavaa alettiin tikata, Lilla oli jo ihan toisella planeetalla, joten lisärauhoitusta/-puudutusta ei tarvittu. Lillan rauhoitus syveni sen verran, että lääkäri päätti antaa herätyspiikin toimenpiteen jälkeen.

Kun odottelin Lillan heräämistä, lääkäriin saapui toinenkin mudi. Minttu-mudin mielestä synttäreiden (pirteä rouva täytti tänään jo 13 vuotta!) juhliminen lääkärissä ei ilmeisesti ollut kovinkaan mukavaa ja sopivan tilaisuuden tullen askel kävi kovin ripeästi ulko-ovea kohti. Hannu ja Minttu jäivät vielä odottelemaan omia tuloksiaan eläinlääkäriin, kun me lähdimme tiskin kautta kotiin.

Vaihteeksi Lilla nukkuu taas kanttuvei jaloissani. Toivottavasti haava paranee ongelmitta! Viikon sisällä eläinlääkäriin on mennyt hilkkua vaille 300€... Mä jo ehdin niin haaveilla Sumun treeniliivistäkin, joka jää nyt tosiaankin pelkäksi haaveeksi... No, pääasia, että eläimet voivat nyt hyvin ja itsekin olen jo parantumaan päin.

Tänään Lilla pääsi lenkille Kreuzerin kanssa. Lenkki alkoikin varsin lupaavasti; todella hieno ilma ja lenkin varrella on koirille järvi, jossa kahlata. Jossain vaiheessa huomasimme edessä ihmisiä, joten huusimme koirat luo. Samassa hötäkässä ruohikossa, koirien jalkojen vierestä, luikersi tumma käärme. Koirat eivät oikein edes huomanneet koko matelijaa, joten jatkoimme matkaa. Vähän ajan päästä Lilla tuli kävelemään viereeni, aristi toista etujalkaansa ja kävi istumaan, kun pysähdyin. Jalassa ei näkynyt mitään eikä se aristanut kosketusta, mutta Lillan käytöksestä huomasin, ettei kaikki ollut kunnossa. Otin Lillan syliini ja lähdimme kaverimme kanssa autolle nopeasti. Kannoin Lillaa yhteensä vajaan kilometrin sylissäni ja varsinkin ylämäkien kohdalla oli pakko laskea Lilla maahan ja kerätä itse voimia.

Lillan oikea etutassu oli jo turvonnut kaksi-kolme kertaa tavallista suuremmaksi ja tassu oli ilmeisesti kipeä, koska Lilla ei varannut painoa sille ollenkaan ja Kreuz sai hammasta heti, jos se tuli lähistölle. Kun pääsimme sisälle, soitimme päivystävälle ja lähdimme ajamaan pieni potilas sylissäni kohti keskustaa. Oli varmaan elämäni pisimmän tuntuinen ajomatka!

Lääkäri tutki Lillan tassun, josta ei aluksi meinannut löytyä mitään jälkeä. Vasta koneella ajamisen jälkeen varpaiden päältä löytyi punoittava alue, johon käärme oli todennäköisesti purrut. Lekuri tutki stetoskooppilla Lillan ja kaikki vaikutti olevan kunnossa. Tämän jälkeen Lilla sai kipulääkkeen ja nesteytystä. Nesteytyksen aikana Lilla nukahti hoitopöydälle ja itse olin tietenkin aivan sydän syrjälläni. Väsymys kuului kuulemma asiaan ja kipulääkke voi saada koiran tokkuraiseksi.

Nyt Lilla nukkuu jaloissani ja minä seuraan sen hengitystä jatkuvasti. Lääkärin mielestä Lilla tulee todennäköisesti toipumaan hyvin, se on kuitenkin nuori ja hyväkuntoinen koira. Nyt pitää opetella ottamaan lenkeille mukaan remmi ja käydä vain pikkuisilla pissalenkeillä. Mukaan saatiin kipulääkeet ja antiobiootit.

Kaverin kanssa mietittiin, että koiraharrastuksen voisi pikkuhiljaa vaihtaa johonkin turvallisempaan. Tuntuu, että joka kerta, kun lähdetään lenkille, sattuu jotakin. Vähän ennen lumien sulamista oltiin lähdössä lenkille, mutta auto jumittui hankeen. Emme tietenkään saaneet autoa omin voimin hangesta pois, metsässä alkoi jo pimentyä ja jouduimme kutsumaan hinausauton. Farmari hinausauton päälle ja uusi yritys... Tämän jälkeen myös hinausauto oli hangessa jumissa ja paikalle tuli myös toinen auto hinaamaan meidät kaikki pois. Tämäkin tapahtui muistaakseni sunnuntaina, kotona olin puolen yön aikaan. Eli hyvät vkl-lisät meni tuosta äksidentistä.

Muita sydämentykytystä aiheuttavia juttuja koirien on myös käynyt useasti. Joskus Leevi karkasi ikkunasta ulos yksinollessaan, leirillä Leevi avasi koirahäkin etuseinän ja satutti selkänsä, Roope-toopelta murtui jalka, Leeviltä on katkennut kulmahammas uimareissulla, syötyjä suklaalevyjä ja kaakoapurkkeja, useita lasin viiltämiä anturoita ja ukkosta karkuun paenneita koiria, kerran Leevi tippui jäihin, Kreuzer tippui sillalta, useita Leevin kimppuun hyökänneitä irtokoiria, kerran Kreuz lähti jäniksen perässä autotielle ja yksikin hullu kettu alkoi seuramaan minua ja koiria... Mitähän tuosta listasta puuttuu? No olihan siinä muutama esimerkki siitä kuinka koirien omistaminen on rentoututtava ja edullinen harrastus.

Pitäkää kaikki peukkuja pystyssä, että mun pikkuinen rakas paranee!

Leevi täyttää tänään jo hurjat viisi vuotta! Synttärilahjaksi Leevi sai uuden lelun, jota voi käyttää myös kesän vesileikeissä. Kaapissa on vielä poron lapaluu odottamassa.

Leevin synttäriposeeraus


Mamman rakas ukkeli


Lillan kanssa valkovuokkoja liiskaamassa


Sikkurasilmä <3


Höperö harmaaparta

Kameran kätköistä löytyi kuukauden sisältä kuvia, joissa huomaa hyvin kuinka nopeasti talvi on vaihtunut kesäisempiin ilmoihin.
Kuukausi sitten lenkkeilimme tälläisissa maisemissa:

Hangessa Leevi saa ylivoiman pitkistä kintuista ja Lilla saa tehdä kunnolla töitä päästäkseen hurjaa petoa karkuun


Mitä lie sieniä ovat taas vetäneet...


Kenguru häntänsä varassa?


Lumppari, lumppari!


Pöydälle pakotettuna


Lilla kiipesi hurjan korkealle poseeraamaan (on tuossa siis mun pään korkeudella)


Tässä kuvassa Lillalla on minusta aivan ihana ilme!


Tässä poseerauksessa sen sijaan tais mennä jokin pieleen...


Tällä viikolla olemme saaneet lenkkeillä auringonpaisteessa ja parinkymmenen asteen lämmössä. Onneksi koiria ei ainakaan vielä kuumuus ahdista, Leevikin makaa parvekkeella suorassa auringonpaisteessa läähättämättä. Actionkuvia pitää mennä kuvailemaan oikein urakalla, että edes muutama onnistuisi (nyt kuvissa oli lähinnä epämääräisiä raajoja).

Leevi auringonpaisteessa vihreällä pellolla


Lillakin auringossa


Leevi näyttää tässä ihan nuorelta poitsulta, vaikka viikon päästä vietetään viisivuotissynttäreitä!


Pöllö-Lilla

Lillan juoksuista on ollut aeimminkin puhetta ja tänä aamuna huomasin, että Lillan alapää on turvoksissa ja vuotoakin tulee hieman. Todennäköisesti Lilla on jo aloitellut juoksujaan, kun minä olen puhunut, ettei juoksuista ole tietoakaan. Vielä tällä ei ole kyllä mitään vaikutusta sen enempää itse Lillaan kuin Leeviinkään. Voi olla, että ekat juoksut ovat vielä sen verran "laimeat", etteivät ne herätä Leevissä mielenkiintoa tai sitten se ei yksinkertaisesti tajua juoksujen päälle. Helpottaisi ainakin arkea, jos kummatkin jatkaisivat normaalia käytöstä juoksuista huolimatta.

Nyt on sitten ensimmäinen näyttelykokemus takana! Heti aamusta loikattiin Lillan kanssa bussiin ja matkattiin Löytylle mätsäriin. Oltiin sen verran ajoissa paikalla, että ennen ilmoittautumista ehdittiin tehdä metsälenkki. Ilmoittautumisessa meidät laitettiin pieniin koiriin, silloin ei vielä muita pieniä ollut ilmoittautunut.

Ennen meidän kehän alkua oli lähes kaksi tuntia aikaa, mutta aika meni yllättävän nopeasti pumikasvattajan (luullakseni Rihmarullan Niina) kanssa jutellessa ja kehiä seuratessa. Pariksemme kehään saimme nuoren tytön cairninsa kanssa. Lilla esiintyi omasta mielestäni mallikelpoisesti, ravasi ja seisoi nätisti sekä antoi tutkia itsensä ongelmitta. Tuomari kehui Lillan turkkia ja saimme punaisen nauhan!

Ennen pienten punaisten kehää oli taas pitkä pätkä odottelua, koska pieniä oli ilmoittautunut loppujen lopuksi suuri määrä. Onneksi ilma oli aivan mahtava, koko ajan paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta ja paikalla oli paljon mukavan puheliaita koiraihmisiä. Pienten punaisten kehä oli vähän liiankin täynnä ja Lilla peitsasi, kun vauhti oli matelevaa. Kun hitaimmat siirtyivät tieltä, Lillakin pääsi ravaamaan ja esiintyi nätisti tungoksesta huolimatta. Itse olin vakuuttunut, ettei meitä oteta neljän parhaan joukkoon, joten ehdin jo hermoilla kunnolla, kun koiria vaan tippuu ja tippuu ja minä yritin keskittyä Lillan seisottamiseen. Tuomari juoksutti meitä vielä kerran ympäri, tiputti muutaman ja sijoitti meidät neljänneksi! Lilla sai palkinnoksi ruusukkeen, pokaalin ja herkkuja.

Eli ihan hyvin meni ensimmäiseksi kerraksi! Sain vähän itseluottamusta seuraaviinkin koitoksiin, katselin jo seuraavia mätsäreitä mihin voitaisiin Lillan kanssa ilmoittautua. Sitten pitääkin alkaa kiikaroida ihan virallisia näyttelyitä.